HISTORIA: Rodun suunnitelmallinen jalostus aloitettiin rotuyhdistyksen perustamisen jälkeen vuonna 1899. Rotu on jalostettu tuonaikaisista keski-ja etelä saksalaisista koiratyypeistä, päämääränä luoda palveluskoira jolla on edellytykset vaativiin suoritustehtäviin. Maailmansotien aikana rotu levisi kaikkialle maailmaan. Rodun ensimmäiset edustajat olivat pitkäkarvaisia ja ne esitettiin ensimmäisen kerran Hannoverin näyttelyssä vuonna 1882. Suomeen ensimäiset koirat tuotiin poliisikoiriksi vuonna 1908.
LUONNE/TAIPUMUS:
Lujahermoinen,tarkkaavainen, valpas, rohkea, voimakas, äärimmäisen uskollinen isännälleen ja tottelevainen. Helposti koulutettava, toiminnan haluinen rotu. Perheen lapsia kohtaan rakastava ja kiltti. Suojelutaipumus on vaistomainen ja tulee esille tarvittaessa. Erittäin vireä, ketterä ja kestävä rotu joka on ylivoimaisesti suosituin koirarotu ja joita on eniten käytetty armeijan ja poliisin virkakoirina.
YLEISVAIKUTELMA:
Keskikokoinen, hieman pitkänomainen, voimakas ja lihaksikas.